Uutiset

Työkoneet

Destian toimitusjohtaja vaihtuu

Destian toimitusjohtaja Hannu Leinonen ja yhtiön hallitus ovat yhdessä sopineet, että Hannu Leinonen jättää tehtävänsä 7.8.2017. Leinonen on toiminut Destian toimitusjohtajana kahdeksan vuotta. Destian hallitus on nimittänyt hallituksen jäsenen Arto Pohjosen (kuva) yhtiön väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi 7.8.2017 alkaen

”Koko hallituksen puolesta haluan kiittää Hannu Leinosta pitkäaikaisesta johtamisesta ja sitoutumisesta Destiaan. Hannu Leinonen on vienyt pitkän murrosvaiheen läpi Destiassa yhtiön muuttuessa entisestä valtionyhtiöstä yksityiseksi yritykseksi,” Destian hallituksen puheenjohtaja Arto Räty sanoo.

”Uskomme Destian kannattavuuden ja kilpailukyvyn kehittymiseen, ja olemme kestävällä pitkäjänteisellä omistajuudella sitoutuneita yhtiöön,” kertoo Ahlström Capitalin toimitusjohtaja ja Destian hallituksen varapuheenjohtaja Hans Sohlström.

Arto Pohjonen on Lujatalon entinen toimitusjohtaja, ja hän on toiminut sitä ennen johtajana mm. YIT:llä.

Lue seuraavaksi