Uutiset

Työkoneet

Deleten hiilijalanjälkimittaus palkittu

Deleten Hiilijalanjälkimittaus purkutyömaille palkittiin vuoden BtoB Service Business -palkinnolla 15.4.2015 Helsingissä järjestetyssä 600Minutes Service Business -tilaisuudessa. Palkinnon Deletelle luovutti Project Manager Eveliina Herttua Management Eventsiltä.

ABB:n Senior Vice President Marjukka Virkki painotti alkupuheenvuorossaan, että maamme talouskasvun yksi avain on suomalaisen palveluliiketoiminnan kehittäminen. Lisäksi hän haastoi osallistuneita yrityksiä miettimään, miten viedä suomalaista palveluliiketoimintaa maailmalle.

BtoB-palveluliiketoimintajohdon vuosittaiseen kohtauspaikkaan, 600Minutes Service Business -tilaisuuteen osallistui yli 120 kutsuvierasta. Deleten palvelukonseptin voittajaksi ehdokkaiden joukosta valitsivat tilaisuuden kutsuvieraat. Deleten lisäksi ehdolla olivat Cargotec Oyj, Kalmar Care, Rocla Oy, Lindström Oyj ja Wärtsilä Oyj palvelukonsepteillaan.

Deleten hiilijalanjälkimittaus

Rakennustyömaiden purkutöiden hiilijalanjälki saadaan mitattua Deleten hiilijalanjälkimittauksen avulla. Laskuri on ainoa laatuaan koko Euroopassa. Sen avulla muun muassa työmaan energiankulutusta voidaan pienentää ja jätteiden lajittelua tehostaa siten, että purkutyömaan päästöt voivat vähentyä oleellisesti.

Delete on kehittänyt hiilijalanjälkimittauksen yhteistyössä Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun ympäristötekniikan laitoksen kanssa diplomityönä. Mukana jatkokehityksessä on ollut myös Vahanen Yhtiöt insinööriosaamisensa kanssa.

Hiilijalanjälkilaskuri mittaa muun muassa työmaalla käytettävästä energiasta, rakennusjätteiden käsittelystä ja kuljetuksista aiheutuvia päästöjä. Sen avulla esimerkiksi jätteiden lajittelu ja kuljetukset tehostuvat, ja myös työkoneiden polttoaineenkulutukseen kiinnitetään aikaisempaa enemmän huomiota. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa tehdyn diplomityön mukaan isoilla purkutyömailla päästöt voivat jopa puolittua.

Hiilijalanjälkilaskuri mittaa koko purkutyömaan päästöt aina itse purkamisesta ja siihen kulutetusta energiasta jätteiden lajitteluun, käsittelyyn ja uudelleenkäyttöön asti. Eri vaiheiden päästöjen tekeminen läpinäkyväksi auttaa kiinnittämään niihin huomiota, ja siten toimintaa voidaan tehostaa.

Laskuri paitsi paljastaa vähäpäästöisimmät työtavat myös kannustaa työntekijöitä työskentelemään ympäristöystävällisesti. Toiminnan tehostuminen tarkoittaa paitsi ympäristöystävällisyyttä, myös näkyy selvinä säästöinä purku- ja rakennustyön rahallisissa kustannuksissa.

Ympäristön huomioonottaminen liiketoiminnan elinehto

Hiilijalanjälkilaskuri on kehitetty vastaamaan yritysten ja organisaatioiden kasvavaa tarvetta kiinnittää huomiota ympäristöasioihin. Yrityksissä on ymmärretty, että ympäristöstä huolehtiminen on koko liiketoiminnan elinehto.

Deleten hiilijalanjälkimittaus on ollut käytössä esimerkiksi Helsingin Vallilassa sijaitsevalla OP:n rakennustyömaalla, jossa purettiin toimistorakennuksia uusien tieltä.

Jäteseurantaan helpotusta

Hiilijalanjälkilaskuri kertoo paitsi purkutyön aiheuttamat päästöt, myös tarkat tiedot syntyneistä jätteistä. Jäteraportista selviää, mitä ja kuinka paljon jätettä on kertynyt ja mihin se on kuljetettu. Tämä helpottaa myös jäteseurantaa oleellisesti.

Todelliset ympäristövaikutukset selviävät vasta sitten, kun purkamisen päästöjä tarkastellaan kokonaisuutena. Hiilijalanjälkimittaus mittaakin päästöjä koko elinkaaren ajalta, eli rakennuksen purkamisesta aina materiaalien hyötykäyttöön asti. Hiilijalanjäljestä voi tulla myös negatiivinen, eli purkaminen osoittautuu ilmastolle hyväksi. Näin käy, jos materiaalin kierrätyksellä vältetyt päästöt ovat suuremmat kuin purkutyön, kuljetusten ja jätteiden käsittelyn aiheuttamat päästöt.

Lue seuraavaksi