Uutiset

Työkoneet

Creanexilta opetussimulaattorit

Simulaattoreita suurille globaaleille työkonevalmistajille jo pitkään valmistanut tamperelainen Creanex aloitti alkuvuonna oppilaitoksille suunnattujen työkonesimulaattoreiden valmistuksen. Ensimmäisen vuoden aikana Creanexin opetussimulaattoreita on toimitettu jo seitsemään eri oppilaitokseen Suomessa. Tämä on yli puolet suomalaisiin kouluihin vuoden 2015 aikana julkisenhankinnan kautta toimitetuista työkonesimulaattoreista. Yksin kuluvan syksyn aikana uusia Creanexin simulaattoreita on otettu käyttöön Stadin ammattiopistossa Helsingissä, Savon ammatti- ja aikuisopistossa sekä Nivalan ammattiopistossa.

Oppilaitokset käyttävät Creanexin simulaattoreita raskaiden työkoneiden, kuten kaivinkoneen, pyöräkuormaajan, tukkirekan ja vastapainotrukin, käsittelyn perusteiden opiskelemiseen. Digitaaliset oppimisympäristöt ovatkin viime vuosina kasvavassa määrin vallanneet alaa suomalaisissa kouluissa. Työkonesimulaattorin hankintakustannus on noin kolmannes aidon koneen kustannuksista.

Markkinointipäällikkö Joonas Korpela Creanexilta kertoo oppilaitosten arvostavan yrityksen kokonaisvaltaista näkemystä. ”Opetussimulaattoreissa ei enää pelkästään riitä se, että simulaattori vaikuttaa oikealta koneelta. Oppilaitokset haluavat pedagogisesti loppuun asti mietityn kokonaisuuden koulutuksenhallintajärjestelmineen ja valmiine harjoitusaineistoineen, joilla kokonaisuuden voi pilkkoa osiin ja harjoitella asian taito kerrallaan. Lisäksi opetussimulaattoreiden täytyy olla helppokäyttöisiä. Opettaja haluaa opettaa, eikä toimia pelkkänä simulaattorinkäyttäjänä opetustilanteessa”, Korpela toteaa.

Simulaattorikoulutuksen etuina turvallisuus, kustannussäästöt ja mielekkyys

”Simulaattorit ovat tuoneet logistiikan koulutusalalle kustannussäästöjä ja lisänneet turvallisuuden lisäksi myös mielekkyyttä”, kertoo logistiikan lehtori Jukka-Petri Mäkeläinen (kuvassa) Stadin ammattiopistosta. ”Yhä useamman opiskelijan kanssa päästään nyt harjoittelemaan ajoa ilman, että loput joutuvat odottelemaan vuoroaan. Näin saadaan opiskelijat alusta asti ajamaan paljon ja harjoittelemaan enemmän käytännössä. Simulaattorin kanssa harjoiteltaessa ei mukaan tarvita myöskään niin suurta määrä ohjaajia, kuin aiemmin, mikä tuo mukanaan kustannussäästöjä.”

Simulaattorit antavat Mäkeläisen mukaan hyvän kokemuksen eri koneiden käytön perusasioita. ”Simulaattoreissa on hyvät harjoitusohjelmat, joilla opiskelijat voivat harjoitella omaa taitotasoaan vastaavissa olosuhteissa. Simulaattoreilla tämän pystyy toteuttamaan alusta asti turvallisessa ympäristössä. Simulaattorilla ojaan ajaminen ei harmita opiskelijaa yhtä paljon, kuin oikean laitteen kanssa”, Mäkeläinen sanoo.

Lue seuraavaksi