Uutiset

Kuljetuskalusto

Containerships valitsi Volvon

Seitsemän uutta Volvo FH -kuorma-autoa on alkanut syksyn aikana liikennöimään Containerships-konsernin konttiliikenteessä Vuosaaren satamasta eri puolille Suomea.

”Hankittu kalusto edustaa uusinta teknologiaa; sitä ja Volvo Trucksin kattavaa palvelutuotevalikoimaa hyödyntämällä voimme saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä polttoainekuluissa ja toiminnan muilla osa-alueilla. Kokonaistaloudellisuus on ollut kalustovalinnan lähtökohtana. Tarpeen vaatiessa tulemme käyttämään myös Volvo Truck Rental -kalustoa”, sanoo Antti Laukkanen, Containerships-konsernin Group Land Operations Manager.

Volvo Trucks on räätälöinyt vuonna 1966 perustetulle Containershipsille myös kuljettajakoulutusohjelman, jonka painopiste on taloudellisen ajamisen valmennuksessa. Containershipsillä on käytössään myös Fuel Advice -palvelu, jossa henkilökohtainen asiantuntija seuraa, analysoi ja raportoi yritykselle säännöllisesti kaluston polttoaineenkulutusta. Volvo Fuel Advice -palvelun ja taloudellisen ajotavan valmennuksen avulla voidaan saavuttaa pysyviä ajotavan muutoksia ja merkittäviä polttoainesäästöjä. Hankittujen Volvojen toimintavarmuus on taattu Volvo Balanssi-sopimukseen sisältyvällä 100% -ajoaikatakuulla.

”Pystyimme tarjoamaan asiakkaalle kokonaistaloudellisen ratkaisun, jossa katettiin niin polttoainesäästöjä mahdollistavia palvelutuotteita kuin Volvon joustavia rahoituspalveluita. Mikä tärkeintä, voimme tukea asiakasta saavuttamaan kustannussäästöjä”, toteaa Mika Ventoniemi, Volvo Finland Ab:n Fleet Sales Manager.

Lue seuraavaksi