Uutiset

Työkoneet

Caterpillar Operator Challenge 1.-5.11.2008 – Honkaniemelle hienosti hopeaa

Näillä upeilla sijoituksilla heltisi maakisan voitto ennen Hollantia. Kaikkiaan kuljettajia kisassa oli 20 eri maasta. Suomen joukkuetta kisassa luotsasivat Mika Taimisto ja Timo Siironen Witraktorilta.

Voittajaksi taituroi ensi kertaa kisan historiassa saksalainen kuljettaja. Sebastian Behr osallistui toista kertaa kisoihin ja nyt jo heltisi ykkössija. Viime vuonna sijoitus oli seitsemäs. Catin purkukonetta työkseen ajava Behr teki tasaista jälkeä ja oli varma kaikissa yhdeksässä tehtävässä. Parhaat pisteet hän vei sekä telakuormaajalla että puskukoneella suoritetuissa tehtävissä.

Honkaniemi on vuodesta toiseen huippukunnossa ja jo kuusi kertaa kisoihin osallistuneelle korialaiselle nyt saatu hopea on varmasti uran parhain saavutus. Tosin jo vuonna 1998 heltisi hopeaa, mutta tuolloin kuljettajia kisassa oli vain muutamasta maasta. Viime vuonna Timo oli kahdeksas.

Kolmanneksi jätettiin nyt vuosina 2007, 2006 ja 2005 kisan voittanut, hollantilainen Peter Van Scheik.

”Tämä kisa meni kyllä yli odotusten. Ajattelin etukäteen, että kympin sakkiin on mahdollisuuksia, mutta mitaleille en sen kummemmin haaveillut. Olen nyt ollut aktiivisesti työelämässä taas vuoden päivät ja kait se tuntuma koneisiin on taas vähän siitä parantunut”, toteaa 21 tonnin kaivukonetta työssään ajava Honkaniemi. Kokonaiskisan hopeatilan lisäksi Timo saalisti yhden osatehtävän voiton. Kyseisessä tehtävässä piti käyttää sekä liukuohjattua tela-alustaista pienkuormainta että pientä pyöräkuormainta.

”Nämä perinteiset konetehtävät kyllä sujuvat. Vaikeuksia tuli esimerkiksi tiehöylätehtävässä, joka oli mukana ensi kertaa. Siinä sain vaivaiset 14 pistettä. Tosin höylä tuotti vaikeuksia muillekin. Itse olen kerran elämässäni aikaisemmin kokeillut moista laitetta”, nauraa Honkaniemi.

”Kaivukoneella ja GPS-paikannuksen avulla suoritettu tehtävä ei mielestäni ollut järkevä. Oikeassa työelämässä ei sokkona tarvitse kauhaa juuri liikuttaa. Moni myös väitti sadepäivänä yhteyden katkeilleen välillä, joka vaikeutti ja heikensi suoritusta aikalailla. Kokonaisuutena kuitenkin sanoisin, että tehtävärastit olivat viimevuotista paremmat. Meille suomalaisille on vain eduksi, kun konetyyppejä on enemmän.”

Karanteeni koittaa

”Minä ja Hannu ollaan nyt kolme vuotta karanteenissa eli saattaa olla, että tämä oli tässä. Nyt on muittenkin aika kokeilla taitojaan täällä. Tänä vuonna satuin olemaan karsintapaikkakunnilla, joten osallistuin Suomen kisaan ilman ennakkosuunnittelua. Mitään suurta hinkua tähän kisaan ei enää ollut. Onneksi kuitenkin lähdin. Tämä on kyllä parempi saavutus kuin edellinen hopea 10 vuoden takaa. Kisassa on paljon enemmän ja paremmin valmistautuneita kuljettajia. Nyt ei ole varaa kokonaan ryssiä yhtään tehtävää, silloin on auttamattomasti pois mitaleilta”, toteaa Honkaniemi lopuksi.

Samalla linjalla on niukasti mitaleilta tippunut Jantunenkin. Vuonna 2000 kisan voittaneen Hannun suoritukset ovat rauhallisuudessaan aina nautittavaa katsottavaa.

”Työtehtävät ovat täällä parhaita. Sirkushommat eivät ainakaan minua kiinnosta. Kilpailu on kyllä mennyt kovaksi. Aiemmin tehtävät vaan tehtiin, eikä esimerkiksi etukäteen laskettu, miten junaillen saa parhaat pisteet. Ryppyotsaiseksi peliksi tämä on enemmän ja enemmän mennyt”, lisää Jantunen.

”Viime vuonna olimme kaikki suomalaiset samassa joukkueessa, emmekä tienneet muitten joukkueitten suorituksista mitään. Nyt jokainen oli eri tiimissä, joten annoimme toisillemme vinkkejä ja myös tietoa pahimpien kilpailijoitten suorituksista. Tämä ehkä auttoi sijoitusten kohentamisessa viime vuodesta”, pohtii kisan viidestoista eli Toni Arvila.

Hänkin piti omaa kisasuoritustaan hyvänä. Viime vuoden tapaista kaivurikuormaintehtävän epäonnistumista ei tänä vuonna ollut ja tuloksena siis roima parannus viimevuotiseen sijoitukseen, joka oli 33.

Suomen joukkue sijoittui maakisan ykköseksi pistemäärällä 42.53. Toiseksi tullut Hollanti hävisi vain niukasti saaden pisteitä 41.33. Saksa oli kolmas pisteillä 40.08. Tapahtumasta lisää joulukuun Konepörssissä, joka ilmestyy 9.12.2008.

Kuljettajien saamat pisteet ja sijoitukset

1. Sebastian Behr Saksa 390.94 2. Timo Honkaniemi Suomi 364.903. Peter Van Schaik Hollanti 358.344. Hannu Jantunen Suomi 347.695. Christer Persson Ruotsi 347.666. Søren Markussen Tanska 344.597. Jan-Maarten Schuurman Hollanti 336.788. John Janse Hollanti 333.899. Joel Karlsson Ruotsi 332.9610.Thomas Barlien Norja 321.0211.Steffen Besemer Saksa 318.3712.Ole Anton Stø Norja 318.1913.Necib Ahmic Bosnia 315.1014.Jimmy Anderson Englanti 310.45 15.Toni Arvila Suomi 308.24

Katso myös välilehti ”lisäkuvat”.

Lue seuraavaksi