Cat ja Transformers

Olli Päiviö

Transformers-elokuvasarja on edennyt jo viidenteen osaansa. Autoista roboteiksi muuttuvat teräsjättiläiset saavuttavat jatko-osien määrässä Tähtien Sotaa. Tappajahait jäivät jo selän taakse. Turhapuroelokuvien määrää Transformers tuskin koskaan saavuttaa.

Cat-kaivukone vilahtaa Michael Bayn ohjaaman”Transformers: The Last Knight” -elokuvan trailerin alussakin. Tutunoloisen kaivukoneen voi bongata elokuvan autoromuttamoon sijoitetussa kohtauksessa, jossa mukana ovat myös muun muassa yksi pääosan esittäjistä eli Mark Wahlberg sekä joukko sankarillisia Autobot-robotteja. Saa nähdä voittaako Cat sivuosa Oscarin tänä vuonna?

Toki Cat-koneita on käytetty esimerkiksi Bond-filmeissä aiemminkin. Vuodelta 2012 peräisin olevassa Bond-leffassa ”Skyfall” Daniel Craig tai ainakin hänen stuntnäyttelijänsä taiteili junan kyydissä olevan Catin kaivukoneen puomin päällä.

Ja moni muistaa myös suomalaisedustuksen Bond-elokuvassa ”Kun maailma ei riitä”. Timo Honkaniemi, Hannu Jantunen ja Janne Leppänen taituroivat tuolloin Cattien puikoissa Pierce Prosnanin puikkelehtiessa työmaalla jalkapatikassa. Elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1999.

Uusi Transformers-leffa pyörii parhaillaan Suomen elokuvateattereissa. Ensi-iltansa se sai meillä 24.6.2017.