Uutiset

Työkoneet

Bomagin yli 30 vuotta vanha tärylätkä on kerran peli

”Tällä on tiivistetty yli 30 vuotta ja se on ollut jatkuvassa käytössä. Kerrasta se tuossa nytkin pätkähti käymään. Taisin omalla omakotitalon montulla käyttää sitä ensimmäisen kerran. Eikä sitä vieläkään eläkkeelle päästetä, saa toimia varakoneena”, naurahtaa Toivo, jonka pojat nykyään vetävät Toivon perustamaa Maarakennus Sillanpää Oy:tä. Toivo saa keskittyä lukuisiin harrastuksiinsa kuten matkusteluun ja metsästykseen.

”Pohjalevy on alkuperäinen, tosin kuten kuvasta näkyy; hyvin ohueksi jo kulunut. Hondan moottori ei ole koskaan ollut auki. Ilmanpuhdistimia, käynnistysnaru ja  ja tulppia siihen on vaihdettu, varsinaisia remontteja ei ole ollut. Niin ja kaasutin on kerran avattu ja puhdistettu. Toivottavasti uusi vehje kestää yhtä kauan”, miettii seniori Sillanpää ja tempaisee vanhan lätkän käymään – kerrasta. Malliksi mies ajaa muutaman kierroksen vasta levitetyn murskeen päällä.

”Ja arvaapas, miten koneet ja vehkeet saadaan kestämään? Kaikkia koneita ja laitteita pitää myös kehua. Niillä on myös tunteet”, virnistää Toivo lopuksi.

Yhteen suuntaan kulkevien tärylätkien mallistossa Bomagilla on yhdeksän eri mallia. Sillanpään hankkima uusi lätkä tottelee mallimerkintää BP 20/50. Se painaa 95 kiloa ja Hondan bensiinimoottorista saadaan tehoa tiivistykseen neljän kilowatin verran. Työleveys on 500 millimetriä.

Taittuva ajoaisa on eristetty tärinältä ja käsittelyä helpottamaan laitteessa on alle kääntyvät siirtopyörät. Pohjalevyn materiaali on kulutusterästä ja valmistajan mukaan kestää aiempaa enemmän kulutusta.

Komponentit kuten moottori ja vetohihna ovat hyvin suojattuja kolhujen varalta ja koneessa on nostokahvat sekä sivuilla että yksi koneen päällä. Asvalttitöihin kone voidaan varustaa vesitankilla ja sprinklerijärjestelmällä.

Internet:

www.rotator.fiwww.bomag.com

Lue seuraavaksi