Uutiset

Työkoneet

Bauma 2016: Wacker Neusonin lyhytperäiset

Kaksi lyhytperäistä Wacker Neuson -kaivukonetta saa ensiesittelynsä Baumassa.

Noin 5,3 tonnia painava, EZ53 korvaa tuotannosta vanhan mallin 50Z3. Muutokset ovat lähinnä moottorissa, sillä Yanmar on korvattu Japanin Perkinsillä eli Shibauralla. Ulkoa päin vanha ja uusi kone ovat yhteneväiset.

Toinen uutuus eli kahdeksan tonnin painoinen EZ80, on sitten jo uuden sukupolven kaivukone. Vanhasta mallista 75Z3 ei muistuta muu kuin tuttu väritys. Myös kasitonnisen peltien alla on nyt Perkins/Shibaura –dieselmoottori partikkelisuodattimella varustettuna. Kuormantuntevan hydraulijärjestelmän hydraulipumpun valmistaja on Bosch Rexroth. Hydrauliletkujen pituuksia on uutuudessa pystytty lyhentämään. Kaivuvoimien kerrotaan kasvaneen kymmenisen prosenttia ja polttoaineen kulutuksen vastaavasti laskeneen 15 prosenttia.

Ylävaunun rakenne on täysin uusiutunut, sillä moottori ja hydrdauliikka/polttoainesäiliö ovat vaihtaneet paikkaa. Moottori on nyt takana. Koneen kokonaiskorkeus on 150 millimetriä pienempi johtuen tyvitaiton sylinterin siirtämisestä vastakkaiselle puolelle. Ohjaamossa on vakiona muun muassa automaattinen ilmastointi sekä ilmajousitettu istuin. Ohjaamon molemmilla sivuilla on auki liukuvat sivuikkunat.

Edellä mainitut kaksi uutta mallia täydentävät Wacker Neusonin uutta kaivukoneperhettä, johon on hiljattain esitelty sellaiset uudistuneet tela-alustaiset mallit kuin ET65, ET90 ja pyöräalustaiset EW65 ja EW100 (kuva).

Pyöräalustaisissa dumppereissa DW-sarja jatkuu alaspäin. Jo olemassaolevien hydrostaattimallien DW60, DW90 ja DW100 seuraksi saadaan uutuutena nyt kuvan mallin DW50.

Tyyppinumeron mukaisesti sen hyötykuorma on viisi tonnia. Siirtonopeus on 28 kilometriä tunnissa.

Suunnanvaihdollisista maantiivistäjistä esillä tulee olemaan uutuusmallit DPU80 ja DPU110.

Molemmista on saatavana myös kauko-ohjatut mallit DPU80r ja kuvan DPU110r.

Kurottajauutuus on mallien TH625 ja TH522 väliin sijoittuva TH627. Sen maksimi nostokorkeus on noin kuusi metriä.

Uudet pyöräkuormaajat ovat tyyppinumerolla WL44 ja WL54 (kuva). Työpainot sijoittuvat viiden tonnin molemmin puolin.

Wacker Neuson –maarakennuskoneet ja laitteet myy Suomessa Edeco Tools.

Lue seuraavaksi