Autojen ovet saa auki

Heikki Hiltunen

Lukitusturva Oy toimii helsinkiläisen kerrostalon alakerran liiketiloissa. Suurta liiketilaa ei tarvita, kun yrittäjä Petteri Suomalainen lähtee asiakkaalleen avaamaan auton- tai kiinteistön tahattomasti lukittuneen oven. Henkilöautojen ajonestoavainten avaamisen Lukitusturva aloitti uutena liiketoiminta-alueena vuonna 2015. Töitä on riittänyt ja osaaminen kasvanut.

”Investoinnit kasvoivat nopeasti autojen lukkojen ja ajonestolaitteiden tarpeiden osalta. Aloitin yritystoiminnan kiinteistöjen lukkojen parissa, minulla on lukkosepän

Avain asetetaan jyrsimeen. Jyrsin mittaa avaimen paikan ennen urittamista.

ammattitutkinto. Autot tulivat kuvioon mukaan asiakaskysynnän kautta. Se ala on vienyt sillä tavalla mukanaan, enemmän teen tällä hetkellä autopuolen lukkotöitä kuin kiinteistöjen”, kertoo Lukitusturvan Petteri Suomalainen. Petteri pystyy tekemään toimitiloissaan uusia lisä- ja vara-avaimia mallin mukaan kiinteistöihin ja autoihin. Uusien avaimien tekeminen onnistuu myös Lukitusturvan auton mukana liikuteltavalla laitteistolla. Tavalliset ja erikoisemmatkin avaimet ovat osaavalle lukkosepälle arkipäivän osaamista. Jos asiakas jää lukitun oven väärälle puolelle ilman avaimia, tarvitaan Petterin asiakaspalvelukykyä, ongelmanratkaisu- ja ammattitaitoa.

Oven kuin oven saa periaatteessa auki

Lukitusturva toimii pääkaupunkiseudulla. Tarvittaessa myös koko Uudenmaan alueella saa avun liikkuvan lukkoliikkeen muodossa. Petteri Suomalainen ei anna aivan sataprosenttista lupausta kaikkien ovien avaamiseen niitä rikkomatta.

”Kyse on viime kädessä rahasta. Joissakin tapauksissa täytyy asiakkaalle kertoa, että oven avaaminen tulee maksamaan niin paljon, että pitää miettiä muita ratkaisuja. Asiakas päättää, ottaako vai jättääkö. Autojen kohdalla kyse on asiakkaan kiireen tasosta. Autojen maahantuojiltakin avaimen saa, mutta heillä ei ole tarjota palvelua välttämättä niin nopeasti. He joutuvat joskus tilaamaan avaimen tehtaalta”, pohtii Petteri Lukkoturvan toimintaa suhteessa autojen maahantuojiin. Autojen kohdalla kyse ei ole pelkästään ovien avaamisesta. Hukkuneen tai toisen autonavaimen teettämisessä tulee väistämättä eteen ajonestojärjestelmät.

”Ensimmäiset autojen lukkojen avaamiseen hankkimani laitteet ja ohjelmistot eivät kovin laajaa palvelua mahdollistaneet. Olen viime vuosien aikana investoinut paljon autopuolen laitteisiin ja ohjelmistoihin. Kaikki laitteistot on saatavilla verkon kautta. Pitää tosin tietää mitä on hankkimassa. Minullakin on laite, joka vaatii säännöllisen kuittauksen käyttämisestä verkon välityksellä, muuten toiminta lakkaa”, näyttää Petteri Suomalainen autonavainten resetointiin käytettävää laitetta. Petterin työpöydältä löytyy melko monta usb-portin kautta tietokoneeseen kytkettävää laitetta. Laitteiden lisäksi pitää hallita niiden ohjaamiseen tarkoitetut ohjelmat.

Auto käyntiin estojen poiston jälkeen

Henkilö- ja pakettiautojen ajonestolaitteet ovat pakollisia. Niiden sijainnit ja tekniset ratkaisut riippuvat automerkistä ja -mallista. Yleisemmin auto tunnistaa oikean avaimen virtalukon yhteydessä ja antaa moottorinohjausyksikölle käynnistysluvan. Erillisiä avaimia voi yhdessä autossa olla merkistä riippuen eri lukumäärä. Autossa voi olla avaimeen liitettynä käyttöominaisuuksia, kuten automaattinen istuimensäätö. Hukatun tai uuden avaimen saa Lukitusturva teetettyä, kun omistaja tietää avaimen teettämisen

Auton avaimen tunnistimia, joilla ajonestolaitteet pystyvät antamaan luvan auton moottorin käynnistämiseen.

koodin. Koodin saa myös malliavaimesta. Avaimen koodi syötetään urajyrsimeen, joka tekee avaimen automaattisesti. Jos koodia ei ole, voidaan auton oven lukkopesästä lukea haitat ja syöttää tiedot urajyrsimeen. Kolmas tapa on lukea tietokoneella virtalukon tiedot ja koodata uusi avain virtalukkoon sopivaksi. Tämä tapa toimii niissä, joissa on sähköinen avain. Tietokoneella voi lukea ajonestoyksikön tiedot ja koodata uusi siru autoon sopivaksi. Avaimen sopiminen oven lukkoihin ja rattilukon poistamiseen voi olla vielä pitkälle mekaanista työtä. Kaukosäädin toimii tosin sähkökäyttöisesti. Ajoneston poistamiseksi pitää uuden avaimen tiedot olla yhteensopivia tietojärjestelmien kanssa. Uusi avain saadaan ohjelmoitua OBD2-pistokkeen tai EEPROM-sirun kautta. Nämä näyttävät ammattilaiselta onnistuvan eri vaiheiden jälkeen helposti. Mutta osaamista se vaatii, Lukitusturva Oy:n Petteri Suomalaisella sitä on.

 

Verkossa

www.lukitusturva.fi

www.lukkoseppa.fi