Uutiset

Työkoneet

Asfaltin tuotanto kasvoi

Asfaltin tuotantomäärä nousi Suomessa yli 5 miljoonaan tonniin vuonna 2015. Määrä kasvoi selvästi kolmeen edellisvuoteen verrattuna. Esimerkiksi vuonna 2012 asfalttia tuotettiin hieman alle 4,5 miljoonaa tonnia. Tuotannon kasvua selittää muun muassa bitumin hinnan lasku.

Bitumin osuus päällysteestä on noin 30 %. Sen hinta on laskenut noin 35 % vuodentakaisesta, eli laskennallisesti päällystäminen on 10 % edullisempaa kuin vuosi sitten. Jos tämän hetkistä bitumin hintaa verrataan vuoden 2014 keskiarvoon, päällystäminen on nyt laskennallisesti 18 % edullisempaa kuin pari vuotta sitten. Samalla rahalla päällystää siis lähes viidenneksen pidemmän tieosuuden kuin silloin. Asfaltin kulutus kasvoi vuonna 2015 selvimmin yksityisissä hankkeissa. Jos talouden tilaa mitataan asfaltin menekissä, näkymät vaikuttavat valoisilta: asfalttia kului yksityisissä töissä enemmän kuin kertaakaan aiemmin 2010-luvulla.

Kulutus kasvoi selvästi myös Liikenneviraston hallinnoimissa valtion väylätöissä. Sen sijaan kunnissa asfaltinkulutus pysyi täsmälleen samalla tasolla kuin edellisvuosina.

”Vaikuttaa siltä, että kunnat eivät ole hyödyntäneet halpaa bitumia katujen korjaamisessa”, INFRA ry:n johtaja Heikki Jämsä arvioi.

”Nykyään puhutaan paljon kuntien hankintaosaamisesta. Kuntien hankintayksiköiden kannattaisi olla valppaana, jotta ainutlaatuinen tilanne halvan bitumin osalta saadaan maksimaalisesti hyödynnettyä ja katujen korjausvelkaa lyhennettyä”, Jämsä muistuttaa. OP.

Lue seuraavaksi