Uutiset

Kuljetuskalusto

Arocs 76-tonnisena malmijunana

Outokummun Kemin kaivokselta ferrokromirikaste kuljetettiin rautateitse Tornion terästehtaalle, kunnes tarjouskilpailun perusteella ajo siirtyi kumipyörille vuoden 2007 alusta lukien. Viime kesänä urakka siirtyi Kemin Ajotilaukselle, paikalliselle KTK:lle. Yhtenä ringin autoista on uusien massasääntöjen mukainen 76-tonninen Samuli Suorsan Mercedes-Benz Arocs 3251L 8×4.

”Ajossa 64-tonniseen verrattuna ei juuri eroa ole, ehkä tämä hieman tasaisemmin menee, mutta muuten kulkee paljolti samalla tavalla”, kuvailee Suorsa, jolla kokemuksia ehti karttua kevyemmälläkin versiolla. Kun Arocs ei ehtinyt valmistua aivan heti urakan alkuun, aloitti Suorsa urakoinnin Veholta lainatulla 64 tonnin yhdistelmällä.

Kuormauskoneessa on vaaka, jonka mukaan nuppiin lastataan 20 tonnia ja kärryyn 31 tonnia rikastetta.

Viivan alle jäävää haetaan polttoainekulutuksesta tinkimällä. ”Kulutuksen miettiminen pitää mielen vireää, sillä muutoin tämä väli alkaa olla jo melkoisen tuttu. Ajonopeuden optimointi on polttoainetalouden kannalta tärkeää. Ringissä ei jää jälkeen, vaikka jossakin kohdin ajaakin seitsemääkymppiä”, tietää Suorsa.

Suorsan autoon päällirakenteet on tehnyt SLP. ”Kaikkiin tämän ringin autoihin, pois lukien yksi 68-tonninen, on päällirakenteet SLP:ltä”, kertoo Suorsa.

Rikasteenajossa puhutaan isoista määristä. ”Ringissä on seitsemän autoa, joilla ajetaan tätä noin 85 kilometrin lenkkiä 13 reissua vuorokaudessa. Tämä on nyt ollut ajossa kohta kolme kuukautta ja mittariin on kertynyt 70 000 kilometriä. Ylikuormia täällä ei ajeta ja ajoajoista pidetään tarkasti kiinni”, vakuuttaa Suorsa.

Hyppää Samulin kyytiin yhdelle lenkille viemään lasti rikastetta kaivokselta tehtaalle katsomalla viereinen video!

Lue koko artikkeli Konepörssistä 7/2014 B.

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi