Uutiset

Työkoneet

Arkistojen Aarteita – Ritchie Bros. huutokauppa 1992

Koska Ritchie Bros. tulee toistamiseen Tampereelle toukokuun alussa huutokaupan pitoon, niin sen kunniaksi me palaamme Arkistojen Aarteita -sarjassa nyt reilun 20 vuoden taakse ja Rotterdamin huutokauppaan vuodelta 1992 (katso kuvakooste seuraavalta välilehdeltä). Suomi oli tuolloin toipumassa rajusta lamasta, joka vei monta urakoitsijaa konkurssiin ja takaisin otettuja koneita oli pihat ja porstuat täynnä.

Konelasteissa ollut laivaliikenne kävikin tuona vuonna Suomesta kohti Rotterdamia ja realisointi tapahtui Hollannissa pilkkahintaan. Eniten sydämenkouristuksia allekirjoittaneelle aiheutti komea, noin 20 yksilön rivi Valmet-merkkisiä kaivurikuormaimia, jotka tehtaan konkurssi Ruotsissa oli tuonut huutokaupattavaksi. Uusia, sekä Valmet 7000- että Valmet 9000-malleja nuijittiin puoli-ilmaiseksi maailmalle.

Valmet teki jo tuolloin varsin edistyksellisiä kaivurikuormaimia, muun muassa sähköisellä esiohjauksella ja täydellisillä takahallintalaitteilla varustettuna. Muistikuvana olisi, että moni huutokaupatuista Valmeteista matkasi Espanjaan, Italiaan ja Kreikkaan. Voi vain ihmetellä, mistä sikäläiset asentajat löysivät sähkökaavion ostamiinsa koneisiin tai ymmärsivät ylipäätään tuolloin jo melko kehittynyttä pohjoismaista tekniikkaa.

Ysitonnisissa jakolaatikon pieni öljytilavuus ja siitä johtuva ylikuumeneminen ja laakeririkot olivat yleisiä. Taisi muutama koppa pamahtaa halkikin. Sen koomin en ole Etelä-Eurooppaan kulkeutuneista koneista kuullut. Lienevätkö jo sulatettu jatkokäyttöön.

Lue seuraavaksi